Valmisteluja

Usein kuulee puhuttavan, että lähden vaihtoon sinne ja sinne. Kuitenkaan vaihtoon ei vain lähdetä; se vaatii valmisteluja. Vaihtokohteesta riippuen on täytettävänä vaihteleva määrä erilaisia lippuja ja lappuja, tehtävä ilmoituksia, haettava todistuksia, käytävä kokeissa ja testeissä, anottava tukia ja avustuksia, sovittava lukuisista käytännön järjestelyistä ja viimeisenä pakattava.

Ensi kuulemalta kaikki valmistelevat toimet voivat kuullostaa melkoiselta kujanjuoksulta, enkä ihmettelisi vaikka jonkun lähtö olisikin kariutunut jo tässä vaiheessa. Varsinkin jos motivaatio koko hommaan ei ole täysin selvillä. Myös itse pohdiskelin viime kesän ja syksyn aikana prosessin raskautta ja vaivaloisuutta. Useamman kaverin lähtöpuuhia sivusta seuranneena valmistelut vaikuttivat ainakin loppuvaiheessa kokopäivätyöltä.

Opiskelija ei kuitenkaan ole yksin näiden kaikkien valmistelevien tehtävien kanssa. Yliopisto, sen kansainväliset palvelut ja kv-koordinaattorit auttavat hapuilevan opiskelijan melko vaivattomasti tämän mahdollisesti ahdistavalta tuntuvan kujan läpi. Tukena toimivat myös aikaisemin vaihdossa jo käyneet opiskelijatoverit, joilta saa monesti arvokkaita neuvoja kunkin kohdemaan tai -yliopiston käytännöistä. Tämä puolestaan helpottaa sopeutumista perillä, kun on saanut jo etukäteen jonkinlaisen käsityksen paikallisista tavoista ja oloista.

Näin lähdön kynnyksellä ja etukäteisvalmistelut muuttoa ja pakkaamista vaille tehneenä en koe prosesin olleen mitenkään vaikea tai aikaa vievä. Monia kaavakkeita, anomuksia, hakemuksia ja selvityksiä matkan varrella on joutunut täyttämään, mutta ne ovat hoituneet oikeastaan siinä kaiken muun ohessa - huomaamatta. Kaikki valmisteluihin liittyvät seikat eivät ole kuitenkaan sujuneet täysin ongelmitta: viisumin hakukäytännöt muuttuivat kesken prosessin, YTHS hukkasi HIV-todistukseni ja lopulta saan visumini muutaman päivän myöhässä alkueräiseen aikatauluun nähden. Asioiden hoitamista vaikeutti myös pyörän viipyminen huollossa yli kuukauden sovittua pitempään. Välillä on käynyt mielessä millaista se kuuluisa venäläinen byrokratia mahtaa olla, jos siihen liittyy täällä käytännöllisessä Suomessakin näin paljon epävarmuustekijöitä. Toisaalta, jälleen kerran vanha "kyllä ne kaikki sit aikanaan hoituu" -mentaliteetti on näyttänyt toimivuutensa. Asioista on turha stressata kesken kaikein, lopputulos ratkaisee kuitenkin ja jos se on onnellinen, mitä merkitystä on muutamalla ylimääräisellä mutkalla matkan keskivaiheilla? Yllätyksetön ja ennalta arvattava elämä se vasta tylsää olisikin!

Tärkeä tekiä tämänkin prosessin aikana on varmasti ollut motivaatio ja halu päästä tiettyyn päämäärään. Tässä tapauksessa vaihtoon Venäjälle, oppimaan vierasta kulttuuria ja kieltä. Uskonkin, etteivät mitkään esteet tai vaikeudet tunnu liian raskailta saati ylitsepääsemättömiltä, jos niiden takana siintää aidosti kiinnostava tavoite. Tämä pätee varmasti asiaan kuin asiaan.

Vielä ennen lähtöä pitää siis hoitaa muutto ensi lauantaihin mennessä ja valita mukaan mahtuvat tavarat. Muuton uskon sujuvan ilman suurempia ponnisteluja, koska onnistuin vuokraamaan kämppäni kalustettuna eteenpäin. Pakattavana on siis ainoastaan irtaimisto ja sekin olis tarkoitus mahduttaa alakerran varastoon. Mukaan otettavien tavaroiden ja ennen kaikkea vaatteiden valinta voikin sitten olla, itseni tuntien, hieman mutkikkaampi juttu. Perinteisesti tapanani on ollut pakata lyhyttä viikonloppureissuakin varten mukaa reilun kokoinen putkikassi ja reppu täynnä välttämättömiä vaatekertoja ym. välineitä - ihan vaan varmuudenvuoksi. Kotiin palattuani olen sitten nostellut suurimman osan vaatteista koskemattomina ja kauniisti viikattuina pinoina takaisin vaatekaappiin. Tälle reissulle pakattaessa pitäisi pystyä varautumaan sekä helmikuisiin loskakeleihin ja kesäkuiseen helteeseen että liikuntaan ja juhlaan! Tämä tarkoittanee, että kovin montaa eri vaihtoehtoa eri tilanteiden vaatimaan pukeutumiseen ei voi ottaa mukaan - ei edes varmuuden vuoksi. No, katsotaan kuinka käy ja millaisen laukkuarmeijan kanssa lähden liikkeelle...

Kokemus nro 2: päätös vaihtoonlähdöstä
Kuten aikasemmin mainitsin olen harkinnut vaihtoonlähtöä muutamia kertoja aikaisemminkin, mutta useimmiten lopullinen päätös on jäänyt tekemättä uskalluksen puutteesta johtuen. Tällä kertaa päätös kuitenkin piti. Ajankohtakin on viimeinen mahdollinen sillä ensi kesänä häämöttää valmistuminen ja sen jälkeen toivottavasti työelämä. Kun lopulta olin saanut vaihtopaikan ja lähteminen oli varmaa, tuntui se rohkealta ja jännittävältä. Olin ylittänyt yhden uuden kynnyksen ja voittanut itseni.

Sinäänsä opiskelijavaihto ei ole mitenkään ihmeellinen asia ja suuri osa opiskelijoista onkin nykyään käynyt jossain vaiheessa opintojaan ulkomailla vaihdossa. Itselleni asia kuitenkin tuntui ainakin aluksi isolta. Eräänä syynä tähän on varmasti ollut suhtautumisesani vieraita kieliä kohtaan. Kielet ovat aina olleet minulle melko vaikeita, ja ala- ja ylä-asteella jopa kammoksuin kielten tunteja. Pelko puolestaan johtui siitä, etten osannut kieliä kovinkana hyvin ja tunneilla joutui usein vaikeisiin tilanteisiin: olisi pitänyt kommunioida vieraalla kielellä, jota ei osannut. Lopulta asiasta muodostuikin itseään kasvattava kehä, kun en kieliä kohtaan tuntemaltani vastenmielisyydeltä halunnut myöskään tehdä riittävästi töitä niiden eteen, ja näin kielten tunneista muodostui aina vaan vaikeampia. Asia helpottui jonkin verran lukiossa ja ammattikorkeakoulussa, mutta lopullisesti kielipeikon sain karistettua niskastani vasta yliopisto-opintojeni aikana, jolloin vieraisiin kieliin törmää päivittäin. Samalla tietysti kielitaitoni ja itseluottamukseni asin suhteen koheni. Ruotsissa viettämäni kesä taas puolestaan vahvisti uskallustani käyttää vierasta kieltä ja olla välittämättä mahdollisista virheistä. Nyt, tämä kokemukseni vaihtoon lähdöstä, tuntuu jollain tavalla vapauttavalta ja pisteeltä tälle tarinalle.

Taustaa

Ensimmäisen kerran ajatus vaihtoon lähdöstä alkoi itää mielessäni muistaakseni joskus lukiovuosina, jolloin vielä elättelin haavekuvaa ammatilaisjääkiekkoilijan urasta ja vuosi Yhdysvaltojen tai Kanadan opiskelijasarjoissa olisi voinut tehdä hyvää pelaajauraa ajatellen. Tuolloin olin kuitenkin aivan liian arka uskaltaakseni tehdä asian eteen mitään sen konkreettisempaa kuin unelmoida. Seuraavan kerran vaihto-opiskelu tai elämä ulkomailla tuli ajankohtaiseksi ammattikorkeakoulussa, jolloin sain asiaa sen verran eteenpäin, että täytin viimetingassa työharjoitteluhakemuksen Unkariin. En kuitenkaan saanut paikkaa.

Ensimmäisen kerran ulkomaankomennus sitten konkretisoitui kohdallani noin puolitoista vuota sitten, kun hain ja pääsin yhdistetylle kielikurssille ja työharjoitteluun Ruotsiin. Ruotsissa vietytyn kevään ja kesän aikana sekä monesti sen jälkeen ihmettelin, miksen ollut tehnyt tätä aikasemmin: lähtenyt ulkomaille! Kotoinen Suomi tuntui niin pieneltä ja rajalliselta osalta avaraa maailmaa, joka vihdoin oli avoinna ja tarjosi mahdollisuuden matkustaa minne tahansa, asua ja elää missä vain sekä nähdä ja kokea monia täysin uusia asioita. Ja olihan ollut niinkin kaukaisessa ja eksoottisessa maassa kuin Ruotsi!

Ruotsissa vietetty aika sijoittui kesälomien aikaan ja toimi siis oikeastaan vaihtoehtona kesätöille. Varsinaiseen opiskelija vaihtoon en uskonut ehtiväni enää opiskeluaikanani, koska Kelan myöntämät opintotukikuukaudet hupenivat vääjämättä ja uhkasivat loppua muutenkin ennen aikojaan. Viime keväänä sitten yllätyksekseni huomasin kurssien olevan kasassa ja opintotukikuukausiakin riittävän vielä vajaaksi vuodeksi, joten päätin vihdoin lopettaa ikuisen jossittelun ja hakea vaihto-opiskelijaksi kevätlukukaudelle 2009.

Vaihtokohteena Venäjä oli puolestaan itsestäänselvä valinta, koska olin koittanut opiskella venäjän kieltä jo useamman vuoden yliopistolla ja muutenkin maa sekä kulttuuri vaikuttivat kiehtovilta. En myöskään ollut menestynyt venäjän opinoissani haluamallani tavalla, joten lukukausi Venäjällä tarjoaisi oivan mahdollisuuden petrata kielitaitoakin ennen valmistumista. Ainoa homma opintojen puolesta oli saada gradu valmiiksi ennen lähtöä...

Blogini ajatuksena on siis seurata aikaani Venäjällä, Pietarissa. Pyrin kirjoittelemaan tasaisen epäsäännöllisesti aina sitä mukaa kuin aikaa riittää. Kirjoituksissani on tarkoituksena kertoa matkan varrella sattuiseista käänteistä, mutta myös pohdiskella mieleen aina kulloinkin nousevia asioita. Blogini on siis toisaalta päiväkirjamainen ja tarkoitettu itselleni vaihdon aikaisten vaiheiden tallentamiseen ja tuntemusten kirjaamiseen. Toisaalta pyrin pohdiskelemaan mieltäni askarruttavia seikkoja blogini sivuilla ja ehkä jäsentelemään omia ajatuksiani hieman paremmin.

Blogin nimi 100 Kokemusta on saanut innoituksensa Teppo M:n aikanaan pitämästä 100 Naista -blogista, jonka tarkoituksena oli seurata Tepon projektia kaataa sata naista vuoden aikana. Omalta osaltani koen jo yhdenkin naisen kaatamisen aivan liian vaativana haasteena ja tästä johtuen ajattelinkin tavoitella jotain muuta. Useimmat vaihtoonlähtijät lähtevätkin hakemaan juuri uusia kokemuksia ja näkökulmia elämään, opiskeluun, tulevaan työelämään jne. Kielitaidon kehittämisen ohella nämä olivat myös minulle ne merkittävimmät syyt lähteä vaihtoon. Pyrinkin siis muiden tekstien ohessa listaamaan erilaisia kokemuksia, joita matkani aikana tulee eteen, ja luonnollisesti tuo sadan kokemuksen täyttyminen on tavoitteena ennen kotiinpaluuta. Se, mikä lasketaan kokemukseksi, on vain ja ainoastaan itseni päätätettävissä ja määritelmä voi muuttua matkan aikana. Varsinkin mikäli sadan kokemuksen raja uhkaa jäädä saavuttamatta...

Kokemus nro 1: Blogin kirjoittaminen
Olen kyllä aikasemminkin aloittanut blogin ja jopa luonnostellut joitakin juttuja tulevaan blogini, mutta aina homma on jäänyt jostakin syystä kesken. Ei ole ollut aikaa tai useimmissa tapauksissa motivaatio on loppunut kesken. Olen usein myös ajatellut, ettei minulla riitä sanottavaa tai kerrottavaa blogiini. Kuitenkin tuo on lähinnä itsensä vähättelyä, sillä jokaisella riittää jo yhdenkin päivän aikana lukuisia ajatuksia, mielipiteitä tai tapahtumia, joista voi kirjoittaa ja kertoa. Se ovatko nuo kertomukset sitten jonkun mielestä mielenkiintoisia tai lukemisenarvoisia on vain sivuseikka, mihin ei mielestäni kannata takertua. Kenenkään ei tarvitse lukea blogia, joka ei kiinnosta, ja jos kirjoittajan omasta mielestä asia on kirjoittamisen arvoinen, on teksti ylittänyt julkaisukynnyksen.