Taustaa

Ensimmäisen kerran ajatus vaihtoon lähdöstä alkoi itää mielessäni muistaakseni joskus lukiovuosina, jolloin vielä elättelin haavekuvaa ammatilaisjääkiekkoilijan urasta ja vuosi Yhdysvaltojen tai Kanadan opiskelijasarjoissa olisi voinut tehdä hyvää pelaajauraa ajatellen. Tuolloin olin kuitenkin aivan liian arka uskaltaakseni tehdä asian eteen mitään sen konkreettisempaa kuin unelmoida. Seuraavan kerran vaihto-opiskelu tai elämä ulkomailla tuli ajankohtaiseksi ammattikorkeakoulussa, jolloin sain asiaa sen verran eteenpäin, että täytin viimetingassa työharjoitteluhakemuksen Unkariin. En kuitenkaan saanut paikkaa.

Ensimmäisen kerran ulkomaankomennus sitten konkretisoitui kohdallani noin puolitoista vuota sitten, kun hain ja pääsin yhdistetylle kielikurssille ja työharjoitteluun Ruotsiin. Ruotsissa vietytyn kevään ja kesän aikana sekä monesti sen jälkeen ihmettelin, miksen ollut tehnyt tätä aikasemmin: lähtenyt ulkomaille! Kotoinen Suomi tuntui niin pieneltä ja rajalliselta osalta avaraa maailmaa, joka vihdoin oli avoinna ja tarjosi mahdollisuuden matkustaa minne tahansa, asua ja elää missä vain sekä nähdä ja kokea monia täysin uusia asioita. Ja olihan ollut niinkin kaukaisessa ja eksoottisessa maassa kuin Ruotsi!

Ruotsissa vietetty aika sijoittui kesälomien aikaan ja toimi siis oikeastaan vaihtoehtona kesätöille. Varsinaiseen opiskelija vaihtoon en uskonut ehtiväni enää opiskeluaikanani, koska Kelan myöntämät opintotukikuukaudet hupenivat vääjämättä ja uhkasivat loppua muutenkin ennen aikojaan. Viime keväänä sitten yllätyksekseni huomasin kurssien olevan kasassa ja opintotukikuukausiakin riittävän vielä vajaaksi vuodeksi, joten päätin vihdoin lopettaa ikuisen jossittelun ja hakea vaihto-opiskelijaksi kevätlukukaudelle 2009.

Vaihtokohteena Venäjä oli puolestaan itsestäänselvä valinta, koska olin koittanut opiskella venäjän kieltä jo useamman vuoden yliopistolla ja muutenkin maa sekä kulttuuri vaikuttivat kiehtovilta. En myöskään ollut menestynyt venäjän opinoissani haluamallani tavalla, joten lukukausi Venäjällä tarjoaisi oivan mahdollisuuden petrata kielitaitoakin ennen valmistumista. Ainoa homma opintojen puolesta oli saada gradu valmiiksi ennen lähtöä...

Blogini ajatuksena on siis seurata aikaani Venäjällä, Pietarissa. Pyrin kirjoittelemaan tasaisen epäsäännöllisesti aina sitä mukaa kuin aikaa riittää. Kirjoituksissani on tarkoituksena kertoa matkan varrella sattuiseista käänteistä, mutta myös pohdiskella mieleen aina kulloinkin nousevia asioita. Blogini on siis toisaalta päiväkirjamainen ja tarkoitettu itselleni vaihdon aikaisten vaiheiden tallentamiseen ja tuntemusten kirjaamiseen. Toisaalta pyrin pohdiskelemaan mieltäni askarruttavia seikkoja blogini sivuilla ja ehkä jäsentelemään omia ajatuksiani hieman paremmin.

Blogin nimi 100 Kokemusta on saanut innoituksensa Teppo M:n aikanaan pitämästä 100 Naista -blogista, jonka tarkoituksena oli seurata Tepon projektia kaataa sata naista vuoden aikana. Omalta osaltani koen jo yhdenkin naisen kaatamisen aivan liian vaativana haasteena ja tästä johtuen ajattelinkin tavoitella jotain muuta. Useimmat vaihtoonlähtijät lähtevätkin hakemaan juuri uusia kokemuksia ja näkökulmia elämään, opiskeluun, tulevaan työelämään jne. Kielitaidon kehittämisen ohella nämä olivat myös minulle ne merkittävimmät syyt lähteä vaihtoon. Pyrinkin siis muiden tekstien ohessa listaamaan erilaisia kokemuksia, joita matkani aikana tulee eteen, ja luonnollisesti tuo sadan kokemuksen täyttyminen on tavoitteena ennen kotiinpaluuta. Se, mikä lasketaan kokemukseksi, on vain ja ainoastaan itseni päätätettävissä ja määritelmä voi muuttua matkan aikana. Varsinkin mikäli sadan kokemuksen raja uhkaa jäädä saavuttamatta...

Kokemus nro 1: Blogin kirjoittaminen
Olen kyllä aikasemminkin aloittanut blogin ja jopa luonnostellut joitakin juttuja tulevaan blogini, mutta aina homma on jäänyt jostakin syystä kesken. Ei ole ollut aikaa tai useimmissa tapauksissa motivaatio on loppunut kesken. Olen usein myös ajatellut, ettei minulla riitä sanottavaa tai kerrottavaa blogiini. Kuitenkin tuo on lähinnä itsensä vähättelyä, sillä jokaisella riittää jo yhdenkin päivän aikana lukuisia ajatuksia, mielipiteitä tai tapahtumia, joista voi kirjoittaa ja kertoa. Se ovatko nuo kertomukset sitten jonkun mielestä mielenkiintoisia tai lukemisenarvoisia on vain sivuseikka, mihin ei mielestäni kannata takertua. Kenenkään ei tarvitse lukea blogia, joka ei kiinnosta, ja jos kirjoittajan omasta mielestä asia on kirjoittamisen arvoinen, on teksti ylittänyt julkaisukynnyksen.