Menneiden viikkojen yhteenveto osa I

Viimeksi käsitellyistä tapahtumista onkin ehtinyt jo kulua yli kaksi viikkoa, minkä jälkeen on taas sattunut ja tapahtunut monenmoista. Aika ei kuitenkaan tunnu riittävän kaikkien yksityiskohtien seikkaperäiseen kuvailemiseen, joten koitanpa kuroa aikaa umpeen ja esittää lyhennetyn version viime viikkojen pääkohdista.

Edellislauantaiaamuna tapahtuneen kotimatkaselkkauksen jälkeiseksi illaksi ystävämme Dasha oli kutsunut suomipojat istumaan iltaa kotiinsa. Mukana menossa olivat siis kirjoittajan lisäksi Eero, Kalle, Matti, Pekka, Jussi ja Atte sekä Dasha, Anna ja Dashan sisko Tanja. Myöhemmin seuraan liittyi vielä pari Dashan kaveria (se nimi muisti on näköjään melko huono täällä ulkomaillakin). Pääsimme siis tutustumaan oikeaan venäläiseen kotiin ja viettämään lauantai-iltaa venäläisittäin. Ilta olikin ratkiriemukas, seura hyvää, ruoka maukasta ja juotavaa sopivasti.

Ensivaikutelma venäläisestä kodista oli hyvin koristeellinen ja lämmin. Kodin sisustamisessa oli selvästikin nähty vaivaa ja siitä oli haluttu tehdä asukkaidensa näköinen. Asunto ei ollut pinta-alaltaan mitenkään suuri nelihenkiselle perheelle, johon siis kuuluu kaksi täysi-ikäistä tyttölasta, mutta käytettävissä oleva tila oli hyödynnetty tehokkaasti. Kodikkuutta ja lämpöä kotiin toivat monet koriste- ja muistoesineet sekä kuvat ja taulut, joita oli aseteltu niin seinille kuin pöytätasoille. Kodin värimaailma oli suomalaisen mittapuun mukaan melko kontrastinen, mutta luultavasti venäläisittäin hyvinkin tyypillinen.

Kokemus nro 12: Vesipiippu ja makutupakka
Itselleni täysin uusi kokemus illan aikana oli vesipiippu, jossa poltettiin erilaisia makutupakoita mm. banaanin- ja mansikanmakuista tupakkaa. Normaalisti en polta koskaan ja suhtaudun ylipäätään tupakointiin - siis savulliseen sellaiseen - melko kriittisesti, mutta tällä kertaa päätin lopulta maistaa tuota mansikkaista makutupakkaa. Toimitus tapahtuu asettamalla epämääräisen näköinen mössö, eli tupakka, pieneen kuppiin piipun päälle. Tämän jälkeen kuppi suljetaan foliolla, johon on tehty pieniä reikiä. Lopulta folion päälle asetetaan hehkuva hiili, jonka jälkeen piippu onkin käyttövalmiina. Poltettaessa savu kulkee piipun pohjalla olevan maidolla (kyllä maidolla) täytetyn astian kautta pitkään letkuun, jonka päässä olevasta suuttimesta polttaja piippua imee. Kokemuksena tuo vesipiippu ei ollut mitenkään erikoinen ja polttaminen maistui lähinnä siltä kuin olisi hengittänyt lievästi mansikan makuista vesihöyryä. Mitään huomattavia vaikutuksia tai tuntemuksia polttamisesta ei myöskään seurannut - toisin kuin esimerkiksi tavallisen tupakan aiheuttama huimaava tunne. Mainittakoon tässä yhteydessä nyt vielä väärinkäsitysten välttämiseksi, ettei kyse siis ole millään tavalla huumaavasta tai kielletystä aineesta. Vastaavaa toimintaa harjoitetaan myös Suomessa, joskin täällä makutupakointi on huomattavasti yleisempää. Pietarissa myös monet ravintolat tarjoavat vesipiippuja ja erilaisia makutupakoita asiakkailleen.

Hookah eli vesipiippu

Seuraavan viikon alkupuoli kului pääasiassa opiskeluiden, saliharrastuksen ja erilaisten teknisiin laitteisiin liittyvien haasteiden parissa. Urheilu täällä itäisessä naapurissa on tähän mennessä jäänyt pelkästään salilla käynnin varaan eikä esimerkiksi lenkille ole juurikaan asiaa, koska kaupungin kadut eivät ole tällä hetkellä kummoisessakaan juoksukunnossa. Muutaman kerran olen koittanut juosta salille jäisiä jalkakäytäviä pitkin iltaruuhkan aikaan, mutta tämä laji sijoittunee vaarallisuudessaan jonnekin base-hypyn ja vapaasukelluksen välimaastoon. Sulkapallo- ja tennisvuoroja varmaan saisi varattua ihan kohtuuhintaan, mutta sen paremmin en ole niihin vielä ehtinyt perehtymään. Uimahallikin lähistöltä ilmeisesti löytyisi, mutta sekin on jäänyt vielä kokeilematta.

Asuntolamme wlan-verkon ominaisuuksista johtuen tarkoituksenani oli siirtää gradu-projektini paikalliseen kirjastoon ja toivoa tekniikan toimivan siellä paremmin. Luulo ei taaskaan ollut tiedon väärtti! Sama tietoliikenneporttiongelma, mikä teki työskentelyn asuntolalta käsin mahdottomaksi, ilmeni myös kirjaston verkossa ja JYUn sivuille tai palvelimille oli turha ottaa yhteyttä. Ei auttanut kuin ottaa sanakirja kauniiseen käteen ja lähteä tutustumaan paikalliseen tietohallinto-osaston. Kolmen kirjastovirkailijan kanssa keskusteltuani minut esiteltiin Anton nimiselle tietotekniikan opiskelijalle, joka työskentelee yliopistomme tietohallinnossa harjoittelijana. Antonin englanninkielen taito oli melko hyvä, joten venäjänkielinen tietotekninen sanavarastoni jäi vielä odottamaan kehittymistään. Anton olikin suureksi avuksi ja pääsimme oikean henkilön juttusille marssittuamme läpi sokkeloisten käytävien suoraan hermokeskukseen. Täällä ratkaisu ongelmaani löytyikin yllättävän helposti: minua vain pyydettiin listaamaan ne kaikki osoitteet, joihin haluaisin päästä, sekä portit, jotka tulisi avata. Jätin listani vallan ytimeen ja muutaman tunnin kuluttua JYUn kotoisat palvelut olivat taas ulottuvillani! Jäin vain miettimään olisikohan vastaava ongelma ratkennut ihan yhtä yksinkertaisesti Jyväskylässä. No, kaikkeen tähän oli kuitenkin kulunut jo sen verran aikaa, että päivä oli menetetty varsinaisen työskentelyn osalta, mutta olinpahan taas askeleen lähempänä varsinaista työn aloittamista. Ehkä jo seuraavana päivänä...

Seuraavan aamun teknologiapähkinä liittyikin sitten puhelimiin, ja aamun piristykseksi huomasin puhelimeni olevan rikki. Soittaminen ja vastaaminen kyllä onnistui, mutta tekstiviestien kirjoittaminen tai lukeminen ei. Myös puhelinmuistio oli pois käytöstä. Virta pois, virta päälle: ei apua. Akku irti: ei myöskään vaikutusta. Tehdasasetusten palauttaminen: yhtä tyhjän kanssa. Ratkaisua ei tuntunut löytyvän myöskään internetin kaikenkattavan tietomassan seasta: kyseinen ongelma oli sille tuntematon. Viimeiseksi vaihtoehdoksi jäi puhelimen ohjelmiston päivittäminen, mikä ei taasen onnistu OS X -käyttöjärjestelmällä varustetuilla koneilla vaan hommaan tarvittiin Windowsin pyörittämä Nokian PC Suite -ohjelmisto. Sivumennen sanoen tässä kohtaa kotimaisen matkapuhelinvalmistajan pisteet tippuivat melko roimasti, koska jouduin nielemään ylpeyteni ja turvautumaan niin monesti pilkkaamaani vaimon pc-koneeseen. Ohjelmistopäivitys kuitenkin auttoi ja taas yhden päivän vaatineiden tietoteknisten taisteluiden lopputuloksena olin saanut lähes uuden puhelimen. Päivitys piti sisällään nimittäin moni uusia ominaisuuksia ja hienoja toimintoja! Gradu vaan jäi jälleen kerran kakkoseksi.

Loppuviikko pitikin sitten sisällään luentoja ja lukuisia illanistujaisia. Keskiviikkona oli melko perinteinen ja rauhallinen asuntolailta neukkusamppanjan parissa, torstaina saksalaisen Marian läksiäiset, perjantaina istuttiin suomalaisten kanssa iltaa Josefiinan luona ja leivottiin laskiaispullia, lauantaina oli lauantai-ilta, sunnuntaina CKAn ja Metallurg Magnitogorskin välinen jääkiekko-ottelu ja lopulta kuusipäiväinen viikonloppu huipentui maanantaina vietettyyn venäläiseen miestenpäivään.

Laskiaispullia suomalaisittain

Kokemus nro 12: Venäläinen yleisöluistelu
Lauantain ohjelmaan kuului mm. venäläinen yleisöluistelu, joka eroaa melko tavalla suomalaisesta vastineestaan. Ensimmäinen eroavaisuus oli havaittavissa jo tapahtuman ajankohdassa täkäläisen vuoron alkaessa puolenyön aikaan ja päättyessä aamulla kello viisi. Paikan päältä vuokrattiin myös luistimia, joihin mekin turvauduimme, koska omat luistimet eivät sisältyneet kenenkään matkavarustukseen. Pukuhuoneita ei luistelijoita varten ollut käytössä vaan luistimet vaihdettiin katsomossa, jossa koin illan ensimmäisen järkytykseni katsellessani ihmisten juoksentelua luistimet jalassa pitkin betoniportaita! Itse pidin vuokraamiani luistimia kuitenkin siinä määrin arvossa, että kapusin kiltisti vaihtoaitioon vaihtamaan luistimet jalkaani. Olin ainoa. Lopulta päästiin kentälle ja olin melko lähellä kaatua naamalleni ensimmäisellä potkulla. Kirosin, että oli tainnut jäädä teräsuojat luistimiin, koska niissä ei tuntunut olevan minkäänlaista pitoa. Teräsuojat eivät kuitenkaan kuuluneet varustukseen ja sain huomata, että edellinen vuokraaja ei ollut tainnut tuntea yhtä suurta kunnioitusta kyseisiä välineitä kohtaan kuin minä. Luistimilla oli luultavasti juostu vähintään puolimaraton hallin betoniportaissa eikä teroituskone tainnut olla vuokraamossa kovinkaan aktiivisessa käytössä. No, niillä oli mentävä mitä oli annettu.

Alkuhoipertelun jälkeen luistinten vaatima uusi luistelutekniikka alkoi löytyä ja pääsinkin niillä lopulta jonkinmoiseen vauhtiin. Muutaman kierroksen luistelun jälkeen sitten pamahti: hieman alle kaksi metrinen kaveri luisteli täydellä vauhdilla selkääni! Jos olisi ollut tuomaripilli matkassa, olisin pistänyt pelin poikki ja tuominnut kaverille 5+20 min. selästä taklaamisesta. Myös ryntäys, estäminen tai kohtuuttoman kova peli olisivat voineet tulla kysymykseen. Sen pahemmin tilanteessa ei kuitenkaan käynyt ja taklaajakin pääsi jatkamaan yöluisteluaan, kun oli kerännyt itsensä sekä varusteensa jään pinnasta.

Kohtapuoliin kaukalo alkoikin täyttyä samanlaisista lähes luistelutaidottomista venäläisistä nuorista, joiden luistimet olivat luultavasti samassa kunnossa kuin omanikin. Sen verran taitoa löytyi, että kaukalon suoralla osalla saatiin kerättyä vauhtia, mutta kääntyminen tai jarruttaminen - ainakin hallitusti - oli monelle ylivoimainen tehtävä. Varovaisen arvion mukaan kaukalossa viiletti parhaimmillaan noin 150-200 kappaletta näitä Paul Coffey:a. Muuten yleisöluistelun tunnelma oli kuin diskossa: hallin valot olivat normaalisti päällä (onneksi), mutta hallin kaiuttimet toistivat tuttuun tapaan kaikki 80- ja 90-lukujen uusimmat tanssihitit. Kahden tunnin luistelun jälkeen oli jäänajotauko, jonka aikana iloiset luistelijat siirtyivät taas betoniportaita pitkin katsomoon nauttimaan eväitään: olutta, tupakkaa, leipää ym. asiaan kuuluvia herkkuja. Meille riitti ensimmäinen osio ja poistuimme yön pimeyteen onnellisina siitä, että olimme vielä hengissä.

Vauhdin hurmaa, tiukkoja tilanteita ja tylsiä luitimia

Kokemus nro 13: Kaviaari- ja samppanja-aamiainen
Sunnuntaiaamun valjetessa olimme taas Hannen kanssa kahdestaan matkalla kohti kotia tutun ja turvallisen Marshtal-illan päätteeksi. Matkalaisia kuitenkin hiukoi pitkä yö, joten päätimme nauttia aikaisen aamupalan ennen kotiin menoa. Vaihtoehtoja matkan varrella oli lukuisia, mutta tunsimme tarvitsevamme jotakin hieman parempaa kuin herkullisen shaurma katugrillistä tai maukas pizza italialaisesta ravintolasta. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi siis yksi kaupungin arvostetuimmista hotelleista eli Grand Hotel Europe, joka sijaitsee vain kiven heiton päässä omasta Hotel Kanal Gribojedovasta. Kello oli puoli seitsemän ja aamupalatarjoilun alkuun oli vielä puolisen tuntia aikaa, joten ehdimme pikaisesti tutustua myös hotellin sisustukseen, oleskelutilassa soittajaansa odottavaan pianoon ja tilan akustiikkaan. Aamupalan alkaessa olimmekin jo hyvissä asemissa oven takana odottamassa ystävällistä ja palvelualtista henkilökuntaa. Itse aamupala oli varmasti maukkain, runsain ja arvokkain, mitä olen koskaan saanut, tai tulen ainakaan ihan vähään aikaan saamaan. Kaviaaria, samppanjaa (sitä ihan oikeata), hanhen maksaa, tuoreita marjoja ja hedelmiä, juustoja, leikkeleitä, mehuja, vesiä, erilaisia jogurtteja jne. jne. Niille, jotka eivät ole tottuneet pyörimään vastaavanlaisissa tilaisuuksissa kerrottakoon, että tämä oli siis vasta se alkupalapöytä. Lisäksi oli erikseen pöydät lämpimille ruuille, eri lihoille, kasviksille, leiville, juomille ja jälkiruuille. Ehkä jokin pöytä jäi vielä huomaamattakin.

Aterioinnin aikana ruokasalin hulppealla lavalla soitti nainen hillitysti harppua ja tarjoilija seisoi pöytämme välittömässä läheisyydessä valmiina korjaamaan käytetyt astiat pois ja tarjoilemaan kahvia. Ainoa negatiivinen puoli aamupalallamme oli se, ettemme pystyneet kommunikoimaan mukavan henkilökunnan kanssa ollenkaan: he eivät osanneet suomea ja me taasen emme ymmärtäneet sanaakaan mitään muuta kieltä kuin tuota pohjoisinta suomalais-ugrilaisen kieliperheen jäsentä. Kommunikointiyrityksen puutteesta henkilökuntaa ei voitane syyttää. Viestinnän melko laihaksi sisällöksi taisi kuitenkin jäädä ainoastaan se, että täysin kielitaidoton, mutta ystävällinen ja kiitollinen, suomalainen pariskunta saapui nauttimaan hotellinsa aamiaista aamuvarhaisella. Jostain syystä tuntuu, että Hannen kanssa aina sattuu ja tapahtuu, mutta tämä oli kyllä Kokemus isolla K:lla!