Venäläistä kulttuuria, vauhtia ja vaarallisia tilanteita OSA I

Tähän vuodenaikaan Pietari ei näyttäydy kauneimmillaan ja pohjoisesta Venetsiasta haaveileva matkaaja luultavimmin pettyy kaupungin harmauteen. Toisina päivinä sataa lunta tai räntää ja ajoittain pakkanenkin voi lähennellä miinus kymmentä, mutta useimmiten näitä lumisia ja kylmiä päiviä seuraa lämpimämpi ajanjakso, jolloin kaikki satanut lumi sulaa epämääräiseksi harmaaksi mössöksi kaupungin kaduille ja kujille. Lumitöitä täällä ei juurikaan tunnuta arvostavan - ehkä juuri siksi, että sulaahan se lumi kuitenkin pois. Katujen suolaamisen paikallinen liikennelaitos joka tapauksessa osaa. Suolaa kylvetään kaduille ahkerasti ja hieman liioiteltujen tarinoiden mukaan suurimmat suolakiteet lähentelevät nyrkinkokoisia järkäleitä. Kadut siis lainehtivat epämääräisestä loskasta ja vedestä. Maantieteellisestä sijainnistaan johtuen kaupungin peittää useina päivinä veden ja loskan lisäksi myös sankka sumuverho, joka parhaimmillaan rajoittaa näkyvyyden alla sataan metriin.

Oman haasteensa elämään tuo myös jalkakäytävät täyttävän loskan alla vaaniva liukas ja arvaamaton jääkerros, joka pääsee melko helposti yllättämään varomattoman kulkijan. Miehenä ei voi muuta kuin ihmetellä venäläisten naisten tasapainoaistia heidän selviytyessään hengissä kymmensenttisillä koroillaan koko kaupungin kattavalla luistinradalla! Toisaalta venäläisillä naisilla on mielenkiintoinen tapa kulkea lähes kaikkialla käsikynkässä kahden tai kolmen henkilön ryhmissä, mikä varmastikin lisää pystyssä pysymisen mahdollisuuksia.

Vallitsevasta säätilasta johtuen paikallisessa katukuvassa vilisee mielenkiintoinen kirjo erilaisia talvi- ja toppatakkeja, turkkeja, karvahattuja, pipoja ym. vaatekappaleita kylmyyden karkoittamiseksi. Kaikki eivät kuitenkaan suostu tinkimään ulkonäöllisistä seikoista ja lähes minihamemitoissa kulkevat nuoret naiset kuuluvat katukuvaan myös näin talvisaikaan. Ja tämähän taas lämmittää miehistä mieltä kylmyyden keskellä. Kylmyydensietokyvyltään pietarilaiset vaikuttavat kuitenkin olevan lähempänä eteläeurooppalaisia kuin pohjoisia kansoja. Tai ainakin omiin korviini on kantautunut melko usein paikallisten valitukset kylmästä ja hyytävästä ilmastoa, vaikkei ilmanala suomalaisen mittapuun mukaan tunnukaan mitenkään ylitsepääsemättömältä.

Mennyt viikonloppu tarjosi uteliaalle ja kiinnostuneelle kulttuurimatkaajalle lukuisia mielenkiintoisia tapahtumia. Torstai-iltaisten vauhdikkaiden asuntolabileiden jälkeen oli perjantaina vuorossa vaihto-opiskelijoille järjestetty tervetuliaisjuhla. Ideana oli tutustua toisiimme ja viettää aikaa yhdessä. Tutustumisen paikalliset tutorit olivat päättäneet toteuttaa tutulla, mutta ainakin itseltäni jo vuosia sitten unohduksiin vaipuneella tavalla. Oli piirileikkejä, oli nimileikkejä, oli pussailuleikkejä ja ennen kaikkea oli leikkejä! Mieleeni palasivatkin ajat rippikoulusta ja toisaalta tietty yhtymäkohta oli löydettävissä myös ala-asteaikaisiin kotibileisiin: olinkin jossain vaiheessa aivan varma, että seuraavaksi tulee näkkäripunnerruskilpailu - no, tällä kertaa se ei sisältynyt ohjelmaan. Eräässä pussailuleikissä osallistujiksi valittiin kuusi tyttöä ja kuusi poikaa, joiden joukkoon myös kirjoittaja lukeutui. Pojat ohjattiin käytävään odottamaan ja tytöt valitsivat itselleen mieleisensä partnerin käytävällä odottavien poikien joukosta. Tämän jälkeen pojat tulivat yksitellen huoneeseen ja suutelivat jotakuta rivissä seisovista tytöistä. Mikäli tyttö oli valinnut juuri kyseisen pojan, oli pari löytynyt ja he voivat palata paikoilleen vienosti hymyillen ja toisiaan salaa vilkuillen. Voittajana leikistä kuulemma selviäisi se, kuka ensimmäisenä löytäisi oman parinsa. Itse olin tästä kuitenkin eri mieltä. Voittaja olisi mielestäni se, kuka saisi tehdä useimpia kierroksia huoneen ja käytävän välillä. Näin ollen kiersinkin läpi ryhmän kaikki tytöt ennen oman parini löytymistä ja tulin oman rankingini mukaan jaetulle ensimmäiselle sijalle.

Kaikista jännistä leikeistä huolimatta illan mielenkiintoisin tapahtuma sattui kuitenkin jo ennen varsinaisten juhlien alkua. Olin tilaisuudesta, yllättäen, hieman myöhässä, koska päivän salireissu oli venähtänyt arvioitua pidemmäksi ja muut olivat siirtyneet juhlapaikalle jo edeltäkäsin. Juhlat järjestettiin eräässä luokassa yliopiston päärakennuksella ja koitin kiiruhtaa paikan päälle parhaani mukaan. Matka kuitenkin katkesi jo päärakennuksen portilla, kun aulassa päivystävä vartija ei laskenut minua sisälle. Tässä ei sinänsä ollut mitään erikoista, koska en ollut saanut vielä paikallista opiskelijakorttia ja myös aikaisemmilla kerroilla olin joutunut neuvottelemaan hetken vahdin kanssa ennen portin avautumista. Tällä kertaa neuvottelu ei kuitenkaan vaikuttanut tuottavan tulosta ja entistä kummallisemmaksi tilanne muuttui, kun vahti soitti paikalle toisen vartijan. Hänen johdollaan pääsin kylläkin sisälle, mutta matka jatkui juhlien sijasta vartioiden huoneeseen, jossa päivysti saattajani lisäksi kaksi muuta vartijaa. Sisällä alkoivatkin kuulustelut pikimmiten ja vasta tässä vaiheessa tajusin kantavani kädessäni vaalean ruskeaa Nevskoe oluttölkkiä. Aloin pikkuhiljaa ymmärtää vartioiden negatiivisen suhtautumisen. Oli kuulemma aivan ennenkuulumatonta, että joku pyrkii yliopistolle olut kädessä ja vielä ilman opiskelijakorttia! Virallisesti opiskelijakortti vaaditaan kaikilta rakennukseen halajavilta opiskelijoilta. А кто ты? (kukas sinä oikein olet?) oli vartioiden melko tiukasti esittämä kysymys. Aah, taas kerran kielikylpyä parhaimmillaan! On kai aika turha mainitakaan, että puhutteko englantia -kysymys sai aikaan ainoastaan päiden pyörittelyä. Syvällisten neuvottelujen lopputuloksena samainen vartija, joka oli aikaisemmin saattanut minut huoneeseen, lähti tällä kertaa saattamaan minua ulos koko rakennuksesta. Ulkona matka jatkui yliopiston aluetta pitkin erään rakennuksen kulmalle, jossa saattajani pysähtyi, osoitti edelleen kädessäni olevaa oluttölkkiä, takkini taskua ja seuraavan rakennuksen kulmaa. Tämän jälkeen vartija poistui paikalta. Täysin tietämättömänä, mitä tilanteessa pitäisi tehdä, kiersin rakennuksen, työnsin tölkin syvälle takkini taskuun ja kävelin kenenkään häiritsemättä sisälle päärakennukseen. Juhlapaikalle saavuttuani tutustumisleikit olivat jo hyvässä vauhdissa ja lähes kaikilla läsnäolijoilla oli käsissään oluttölkkejä tai skumppapulloja. Muut vain olivat ymmärtäneet heti ensimmäisellä kerralla pelin hengen: sillä ei ole väliä mitä teet, vaan sillä miltä se näyttää. En missään tapauksessa usko vartioiden olleen tietämättömiä siitä, mitä huoneessa todellisuudessa tapahtui, mutta niin kauan kuin heidän ei tarvinnut nähdä asiaa sillä ei ollut väliä.

Kokemus nro 9: sisältö vs. ulkokuori
Venäjään ja venäläisyyteen kuuluu ainakin oman, joskin lyhyen, kokemukseni perusteella luontainen ristiriita asioiden sisimmäisen olemuksen ja sitä ympäröivän ulkoisen kuoren välillä. Moni asia näyttää ensivaikutelman tai pikaisen tarkastelun jälkeen täysin erilaiselta kuin se todellisuus, joka piilee tämän harhaanjohtavan kuoren alla. Esimerkkejä voisi listata lukuisia, mutta mainittakoon tässä vaiheessa venäläisten joskus karkealta ja töykeältä vaikuttavan käytöksen takaa useimmiten paljastuva äärimmäisen ystävällinen ja ihmisläheinen luonne; rakennusten rähjäinen ja ränsistynyt ulkokuori, joka kätkee sisälleen monesti huolitellun ja lämmöllä sisutetun kodin tai arvokkaan liiketilan; tai harmaa ja likainen Pietari, joka kevään tullen kuoriutuu talviasustaan ja paljastaa uskomattoman loistokkuutensa. Lisäksi moni käytännön asia vaikuttaa aluksi täysin mahdottomalta ratkaistavaksi, mutta pienen neuvottelemisen jälkeen asiaan kuin asiaan löydetään toimiva ratkaisu. Valitettavan usein ulkomaalainen törmää kuitenkin vain tähän kovaan ja rosoiseen ulkokuoreen, eikä edes halua perehtyä asiaan syvällisemmin. Juuri tähän seikkaan liittyvät luultavasti ne lukuisat ennakkoluulot ja negatiiviset käsitykset Venäjästä maana ja venäläisistä ihmisinä.

Tervetuliaisjuhlien päätyttyä siirryttiin vielä ennen illan ravintolakierrosta tuttuihin asuntolabileisiin ja jälleen kerran suurin osa porukasta pakkautui meidän kerrokseemme. Viidennestä kerroksesta, jossa siis myös minun ja Vaimon nykyinen koti sijaitsee, onkin ilmeisesti muodostumassa melkoinen juhlakeskus. Mitäs sitten tapahtuikaan, siitä kuulette seuraavalla kerralla…