Muuttamisesta ja materialismista

Muuttaminen on yksi niistä aiheaista, joka ei taida jättäää juuri ketään täysin kylmäksi. Mielipiteitä, vinkkejä ja kokemuksia löytyy kaikilta, ja lisäksi monet ovat myös valmiita kertomaan näistä joko kysyttäessä tai kysymättä. Muuttoon liittyy myös lukuisia legendoja ja tarinoita, joita sitten kerrotaan kaveriporukoissa. Kukapa ei olisi kuullut kaverin tuttavan, joka muutti ikkunan kautta; serkun naapurista ja hänen muuttoautoksi tilaamastaan taksista tai joukkuekaverin kolleegasta, jonka kostea muutto venyi useisiin päiviin. Myös muutettavien tavaroiden määrästä kuulee usein puhuttavan: pahvilaatikoita oli niin paljon, ettei ne edes mahtunut siihen asuntoon josta muutettiin; tai sitten oman isäni vakio juttu hänen ihmetellessään muutettavien tavaroiden määrää: "Silloin kun MINÄ muutin opiskeluaika kaikki tavarat mahtui kahteen pieneen kasiin, eikä niistä ollut kumpikaan edes täynnä".

Oma muuttoni on juuri takana ja taas kerran ihmettelen sitä tavaran määrää, joka asuntooni oli piilotettuna. Mihin ihminen tarvitsee niin paljon tavaraa, jota puolen vuoden asumisen jälkeen ei edes muista omistavansa, tai vaatteita, joista ei tiedä milloin ne ovat viimeksi olleet päällä? Onko tavaroiden määrä itseisarvo? Olenko materialisti? Onko elämäni jollain tavalla parempaa omistamieni tavaroiden ansiosta? Kysymyksiä riittää... Omalta osaltani tiedän erään syyn olevan se, etten osaa heittää mitään pois. Toisaalta en halua luopua tietyistä esineistä tai vaatteista, koska ajattelen tarvitsevani sitä vielä joskus tulevaisuudessa. Erän muuton yhteydessä tajusin omistavani arviolta kymmenet vanhat farkut, joita olin säästänyt remontin tai jonkin muun likaantumisalttiin tehtävän varalta. Joitakin - itsessään jo käyttökelvottomia - esineitä säilytän muistoina. Esimerkiksi rikkinäinen kullanvärinen Coca-Cola -jojo on mukava muisto ala-asteikäisenä voitetusta jojokisasta raumalaisen Vesselin (ruokakaupa) parkkipaikalla. Epäilemättä elämän kohokohtia, joiden muistoja kannattaa vaalia täytämällä kaapit ja komerot!

Kieltämättä tunnen oloni jollakin oudolla tavalla myös turvallisemmaksi kaikken sen turhan ja tilaa vievän, mutta ehkä vielä joskus tarpeellisen ja muistojen täyttämän, materian keskellä. Miksi näin? Tarvitsenko ympärilleni tavaroita, jotta voin tuntea itseni turvalliseksi? Eikö turvallisuuden tulisi syntyä jostain aivan muista asioista: tietoisuudesta, että omassa elämässä asiat ovat kunnossa; voi luottaa, että edessä on tulevaisuus, joka tarjoaa hyvän mahdollisuuden onnelliseen elämään; ystävistä ja rakkaista, jotka välittävät ja joihin voi luottaa hädän hetkellä?

Kokemus nro 3: muutto
Jokainen muutto on kokemus! Ainakaan itse en ole asian suhteen vielä niin rutinoitunut, että muutto ei pääsisi yllättämään. Vaikka olenkin ehtinyt muuttaa jo muutaman kerran ja pääpiirteissään itselleni on selvää kuinka asiat kannattaa hoittaa muuton yhteydessä, aina muuttoon liittyy joitakin ennalta arvaamattomia seikkoja ja yllätyksiä. Mielestäni muuttaminen myös aina jollakin tavalla pysäyttää normaalin elämän ja asiat siesovat paikoillaan odottamassa jatkuuko elämä vai ei ja mikäli jatkuu millaisena se jatkuu. Monet asiat kohtaavatkin muuton yhteydessä tiensä pään ja päätyvät tarpeettomina muistojen syövereihin tai romukoppaan, osa jatkaa elämää muuttumattomana ja toiset taas jonkinasteisen muodonmuutoksen läpikäyneinä. Myös se muuton jälkeinen tunne, kun kaikki on vihdoin viimein valmista ja voi huokaista helpotuksesta, on joka kerta yhtä helpottava ja vapauttava. Homma on ohi, asiat ja tavarat järjestyksessä ja elämä voi taas jatkua!